Musiikin suoratoistopalvelut ovat tulleet ryminällä. Spotify
ja kilpailijat ovat musiikkiteollisuuden nopeimmin kasvava sektori, ja
Spotifyssa on yhtiön oman ilmoituksen mukaan 20 miljoonaa äänitettä. Vaikka
luvussa onkin jonkin verran ilmaa, määrä on kunnioitusta herättävä. Moni kysyy
jo, tarvitaanko erillisiä ääniarkistoja ja musiikkikirjastoja. Kaikkihan on jo
verkossa?
Kaikki musiikki ei kuitenkaan ole vielä verkossa. Mitä kauemmas
historiassa mennään taaksepäin, sitä vähemmän musiikkia suoratoistopalveluista
löytyy. Tämä on aivan ymmärrettävää: kuluttajien kiinnostus kohdistuu ennen
muuta ajankohtaisen musiikkiin. Siinä ei kuitenkaan ole kaikki. Jo ennen vuotta
1925 maailmassa oli ilmestynyt lähes puoli miljoonaa äänilevyä, joista verkossa
on vain pieni osa. Suoratoistopalveluista löytyvän musiikin kattavuudessa on
musiikin lajien, maiden ja aikakausien mukaan suuria eroja.
Toinen ongelma on, että suoratoistopalveluissa musiikkia koskevan informaation, hienosti sanottuna metadatan taso vaihtelee suuresti. Parhaimmillaan se on niukkaa, huonoimmillaan täysin virheellistä. Kukaan ei
tarkasta ja ylläpidä tietokannasta löytyviä tietoja. Varsinkin klassisessa
musiikissa sama sävellys voi esiintyä lukemattomilla nimillä. Verratkaa
vaikkapa Kansalliskirjaston Viola-musiikkitietokannasta löytyviä tietoja niihin tietoihin, jotka
samoista levyistä löytyvät Spotifysta. Ammatillisesti hoidettuja
musiikkiarkistoja tarvitaan edelleen.
Kaupallisiin suoratoistopalveluihin verrattuna musiikkikirjastot
ja -arkistot ovat avautuneet hitaasti verkkoon. Yksi tunnetuimmista on Yhdysvaltain
kongressin kirjaston ylläpitämä ”kansallinen jukebox”, jossa on kuunneltavissa
yli 10,000 äänitettä vuotta 1925 edeltävältä ajalta. Kirjojen digitointiin
verrattuna äänitteiden digitointi on kuitenkin jäljessä. Suomen Kansallisessa
digitaalisessa kirjastossa on luettavissa jo yli 150 000 kirjaa,
äänitteitä on alla tuhat. Sama tilanne on Euroopan kirjastojen yhteisessä
hakuportaalissa Europeanassa.
Nyt monet Europeanassa mukana olevat maat ovat päättäneet
korjata tilanteen. Europeana Sounds on EU:n rahoittama, kolme vuotta kestävä
hanke, jonka tavoitteena on nostaa Europeanan kautta kuunneltavissa olevien
äänitteiden määrä miljoonaan. Hankkeen budjetti on yli kuusi miljoonaa euroa. Projektia
vetää Richard Ranft British Librarysta, ja siinä ovat mukana Alankomaiden,
Ranskan, Saksan, Itävallan, Tanskan ja Latvian kansalliskirjastot sekä eräitä
pienempiä musiikkiarkistoja Irlannista ja Kreikasta. Latvian kansalliskirjasto
on jo avannut oman äänilevyarkistonsa verkkoon.
Europeana Soundilla on omat verkkosivut, jotka on suunnattu
lähinnä tavallisille verkkosurffajille. Siellä on makupaloja mukana olevien
arkistojen kokoelmista – tällä hetkellä etualalla ovat tietysti joululaulut. Projektin
viralliset dokumentit löytyvät Europeana Pro –sivuilta.
Näistä asiakirjoista käy ilmi, mihin Europeana Soundsia
tarvitaan. Vaikka Euroopan kirjastoissa ja arkistoissa on miljoonia äänitteitä,
ne eivät ole yhtä helposti tutkijoiden ja muiden asiakkaiden saatavilla kuin
esimerkiksi kirjat. Syy ei tietenkään ole vain kirjastojen: äänitteiden
käyttöön liittyvät tekniset ja tekijänoikeudelliset kysymykset ovat
huomattavasti hankalampia kuin kirjojen. Mutta musiikin suoratoistopalvelut ovat
jo ratkaisseet nämä kysymykset, kirjastot voivat ottaa niistä oppia.
Tarkoituksena ei tietenkään ole, että musiikkiarkistot
ryhtyisivät kilpailemaan Spotifyn ja kumppaneiden kanssa tarjoamalla samaa
aineistoa. Siinä ei olisi mitään järkeä. Pikemminkin voidaan ajatella, että
tulevaisuudessa päästäisiin molempia osapuolia hyödyttävään yhteistyöhön. Arkistoissa
on kuitenkin paljon sellaista aineistoa, jota tuskin koskaan löytyy
kaupallisista palveluista. Äänien maailma on laajempi kuin pelkkä musiikki,
jossa siinäkin on vielä paljon tekemistä: kansanperinnettä, radio-ohjelmia,
luonnon ääniä, suullista historiaa.
Alkuvaiheessa Europeana Soundsia vetävät länsieurooppalaiset kansalliskirjastot. Pohjoismaista on mukana vain Tanska.
Hankkeeseen voivat kuitenkin liittyä kaikki eurooppalaiset ääniarkistot, jotka
haluavat julkaista kokoelmiaan verkossa. Tie on auki myös pienemmille
arkistoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti